VLT-teleskooppi valokuvasi himmenevän Betelgeusen pintaa
Tähtitieteilijät ovat kuvanneet Betelgeusen yllättävää himmenemistä. Kohteen pinnasta otettu uusi kuva paljastaa myös, miten tähden muoto näyttää muuttuneen.
Betelgeuse on Orionin tähdistössä sijaitseva punainen ylijättiläinen, jonka kirkkaus alkoi hiipua viime vuoden lopulla.
Tähden kirkkaus on pienentynyt jo yli kolmanneksen ja Betelgeusensa tuntevat tähtiharrastajat ovat voineet helposti hahmottaa tapahtuneen paljain silmin.
Euroopan eteläisen observatorion VLT-jättiläisteleskoopin uudessa kuvassa näyttää myös siltä, kuin tähden muoto olisi muuttumassa. Eron huomaa, kun uutta kuvaa vertaa siihen miltä tähti näytti aiemmin.
Suosituin tulkinta on, että muutos johtuu tähdestä lähteneestä pölypilvestä, joka on samalla aiheuttanut Betelgeusen himmenemisen.
“ESOn Paranalin observatorio on yksi harvoista tutkimuspaikoista, missä Betelgeusen pintaa pystytään kuvaamaan”, kertoo Miguel Montargès Leuven katolilaisesta yliopistosta.
VLT:n instrumentit mahdollistavat havaintojen tekemisen näkyvältä aallonpituusalueelta aina keski-infrapunaiseen alueeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että tähtitieteilijät pystyvät näkemään sekä Betelgeusen pinnan että sen ympärillä olevan materian.