Euroopan avaruusjärjestö ja Ilmatieteen laitos perustavat Sodankylään satelliitteja kalibroivan keskuksen
Maanpintaa havainnoivien satelliittien hyöty riippuu paljolti niiden kalibroinnin laadusta. ESA ja IL investoivat Sodankylään satelliittimittausten tarkkuuden parantamiseksi.
“Kyse on siitä, että voidaan varmentaa, että satelliitit mittaavat oikein”, tiivistää uuden keskuksen tarkoituksen Hannakaisa Lindqvist Ilmatieteen laitokselta. Hän tulee toimimaan satelliittien kalibrointi- ja validointikeskuksen johtavana tutkijana.
Sodankylän Tähtelän etuna on, että sen ympäristössä tehdään samoista kohteista mittauksia pitkäaikaisesti.
"Meillä on suolla ja metsässä laitteita, jotka monitoroivat samoja asioita, kuin mitä satelliitti mittaa”, Lindqvist kertoo. “Niitä ovat esimerkiksi ilmakehän koostumus, hiilivuoasiat sekä maaperän routaisuus.”
Suurin osa maapalloa havainnoivista satelliiteista taivaltaa napojen kautta kulkevilla radoilla. Tästä syystä napa-alueilla on satelliittien ylilentoja paljon verrattuna päiväntasaajaan.
Toisaalta pohjoisilla leveysasteilla on myös useita mittaushaasteita, joiden vuoksi vertailumittaukset on hyödyllistä suorittaa siellä tarkkuuden takaamiseksi.
Sodankylän Tähtelässä hieman kyläkeskuksesta etelään toimivat Sodankylän geofysiikan observatorio sekä Ilmatieteen laitoksen Arktinen avaruuskeskus.
“Uusi ESA-investointi Sodankylään tarkoittaa, että pystymme parantamaan kampanjavalmiuttamme ja tekemään laajempia ja monipuolisempia kampanjoita kuin aiemmin”, Lindqvist toteaa.
Hankkeeseen on osallistumassa myös suomalaisia avaruusalan yrityksiä. Tarkoitus on tehdä instrumenttitestausta myös uudentyyppisille sensoreille ennen kuin niitä laitetaan satelliitteihin.


Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi