Suomi 100 -satelliittiin saatiin yhteys
Maanantaina avaruuteen laukaistu Suomi 100 -satelliitti antoi ensimmäiset elonmerkkinsä ylilennollaan tiistaiaamuna kello 9.15 Suomen aikaa. Seuraavalla ylityksellä kello 11 satelliittiin saatiin jo kaksisuuntainen tiedonsiirtoyhteys.
“Majakka-signaali on löytynyt”, kertoo satelliittiprojektin johtaja Esa Kallio Aalto-yliopistosta Tähdet ja avaruus -lehdelle. ”Seuraavaksi odotetaan, että päästään komentamaan ja katsomaan, reagoiko satelliitti kuten pitäisi. Se on kaikista jännittävintä nyt.”
Aluksi tavoitteena on saada tietoa satelliitin tilasta. Ensimmäisen parin viikon ajan on tarkoitus lähinnä testata järjestelmiä ja ottaa muutamia kuvia.
“Satelliitin piti olla alun perin avaruudessa jo vuosi sitten, joten siinä mielessä on ollut pitkä odottelu”, Kallio taustoittaa. “Vaikeimmat ajat olivat viimeiset pari viikkoa, kunnes satelliitti pääsi matkaan maanantaina Kaliforniasta.”
Tiimi seurasi laukaisua maanantaina Otaniemessä järjestetyssä tilaisuudessa.
“Oli tosi helpottunut tunnelma”, kommentoi Kallio tuntemuksiaan Falcon 9 -kantoraketin startatessa. Laukaisu onnistui hyvin ja kantoraketin jo kolmatta kertaa käytössä ollut alin vaihe laskeutui mallikkaasti automaattiproomuun.
Suomalaisyleisölle iso asia on tietysti ensimmäisten kuvien vastaanottaminen ja julkaisu. Kallio pitää tärkeänä sitä, että kaikki suomalaiset pääsevät nauttimaan satelliittiprojektin annista.
“Parhaassa tapauksessa kuvia saadaan parin päivän sisällä, mutta en uskalla luvata”, Kallio arvioi. “Nyt kun katsoo ilmantilaa, niin Suomesta otetusta kuvasta ei paljoa erota”, hän naurahtaa.
Samalla kertaa avaruuteen laukaistun ICEYE-X2-satelliitin raportoidaan myös toimivan. Siihen saatiin kaksisuuntainen yhteys jo eilen illalla.