Harvinainen näky Marsista - Phobos ja Deimos ylittivät toisensa
Nasan Curiosity-mönkijä onnistui elokuun alussa kuvaamaan Marsin Phobos-kuun ylittämässä Deimos-kuuta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kuiden keskinäinen ylikulku on kuvattu Marsin pinnalta.
Phoboksen kulkeminen Marsin taivaalla Deimoksen yli kesti noin 15 sekunnin ajan. Nasa on julkaissut Curiosityn nappaamien 41 kuvan sarjasta animaation.
Mönkijän kuvat Marsin kuista ovat paitsi harvinainen tähtitieteellinen kuvasarja myös hyödyksi tutkimukselle.
"Lopullinen tavoitteemme on parantaa tuntemustamme kuiden radoista tarpeeksi, jotta voimme mitata Phoboksen Marsin kiinteään pintaan nostattaman vuorovesi-ilmiön", kertoo Mark Lemmon Texasin A&M-yliopistosta. "Tämä antaisi meille tietoa planeetan sisuksista."
Phobos ja Deimos ovat hyvin pienikokoisia kuita. Toisaalta ne kiertävät emoplaneettaansa huomattavan läheltä verrattuna Maan Kuuhun. Phobos on keskihalkaisijaltaan 22 kilometriä ja Deimos noin 12 kilometriä. Phobos kiertää Marsia etäisyydellä, joka on vain 1/40-osa Maa-Kuu-etäisyydestä.
Marsin kuiden alkuperästä ei olla yksimielisiä. Ne saattavat olla Marsin painovoimallaan kaappaamia asteroideja tai asteroiditörmäysten kiertoradalle nostamasta aineesta kasaantuneita kappaleita.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi![](/typo3temp/assets/_processed_/1/0/csm_hero-1920x360_eeea485f11.jpg)