M79

Aloittaja Tapsa, 21.12.2006, 10:06:07

« edellinen - seuraava »

Tapsa

Tuli havaittua havaittua M79 (pallomainen tähtijoukko) Kangasalta (latitude ~61 30'). Kohteen deklinaatio on -24 31' ja se löytyy Orionin alapuolelta Jäniksen tähdistöstä. Ilma ma-ti oli selkeä ja tähtiä näkyi hyvin lähelle horisonttia asti. Kohde oli mennyt jo etelän ohi ja oli ehkä enää noin 3 asteen korkeudella. Havaintovälineenä oli 10" dopson jolla se nippa nappa näkyi pienenä tuhnuna. Onko joku muu havainnut tätä kohdetta Suomesta. "Messierin kohteet" -kirjan mukaan kohde ei näy Suomesta, mutta ei pidä (enää) paikkaansa. Ainakin Tampereen korkeudelta etelärannikolle pitäisi olla aika helppo nakki hyvällä kelillä ja kuuttomalla taivaalla.

Mahdollisimman eteläisten kohteiden havaitseminen on muuten ihan mielenkiintoinen laji. Pelkkien tähtien hakeminen on jo sinäänsä mielenkiintoista puhumattakaan muista kohteista. Oma eteläisyys ennätys Suomesta on Antares, jonka näin aikoinaan Salosta kiikareilla. Fomalhaut olisi myös mahdollinen jostain Hangosta oikein huippukelillä ja (Goto) kaukoputkella. Onko joku nähnyt sen Suomesta?

Tapsa

Never

#1
http://astronetti.com/foorumi/index.php?topic=571.msg4069#msg4069

Olen kohdetta katsellut isommalla putkella mökiltä (~62deg N) ja pienellä putkella ihan Helsingistä. Sen näkeminen ei ole mitenkään erikoista - valitettavasti :)

Antares & Fomalhaut (tosin kyllä kiikareilla ainoastaan, piti oikein tarkistaa, Anteres näkyy parhaimmillaan paljain silmin ikkunasta) kyllä näkyvät täältä eikä siihen mitään Goto putkea tarvita vaan edes jonkinlaista taivaan tuntemusta ;)

Jos miehekkään saavutuksen haluat niin suosittelen edelleen sitä M83 pyydystämistä! Blanco 1 on myös mukavaa puuhaa.

/Jake

Never

Lisään nyt vielä että yksi vanhoista tavoitteistani oli bongata tähti Kentaurin tähtikuviosta Suomesta. Joskus Hangosta yritin mutta ei onnistunut.

/Jake

Toni

Vajaa pari vuotta sitten havaitsin M79:n Järvenpäästä (60 28 N) eikä siitä paljon detaljeja erottunut. Tämän kohteen havaintoikkuna on sentään vielä kohtuullinen verrattuna loppukevään Messiereihin (M8, M19, M20, jne), joita on käytännössä mahdoton nähdä Suomesta täysin pimeään aikaan. Viime huhtikuussa bongasin nämä kohteet puunlatvojen välistä juuri kun astronominen hämärä (Aurinko yli 12 astetta horisontin alla) oli päättymässä. M4:ää, M80:ta ja M83:a en ole Suomesta nähnyt, ne tuli bongattua pimennysreissulla 2006 Turkin valosaasteiselta etelärannikolta. Eteläisistä kohteista on syytä vielä mainita syksyinen NGC 7293 (Helix-sumu), joka on ainakin omasta mielestäni yksi kauneimmista planetaarisista, ja Sculptorin galaksiryhmän pohjoisin jäsen NGC 247.
T. Veikkolainen, Järvenpää
Ursan havaintokeskus Tähtikallio, Syvä taivas -harrastusryhmä

"Toisinaan, milloin Venus yksinään hallitsee noin 45 astetta horisontin yläpuolella, se säteilee niin voimakkaasti, että melkein voi lukea sen valossa ja esineistä, joihin se sattuu, jää huomattava varjo."
- Afrikka-kirja (A. Gallen-Kallela, 1931)

Tapsa

En kyllä itseasiassa kuvitellutkaan että tuo M79 olisi nyt niin vaikea kohde havaita Suomesta. Tuo "Messierin kohteet" -kirjan lause että sitä ei voi nähdä Suomesta pisti vaan silmään. Sattuuhan noita virheitä kirjoihin...

Jää kyllä tuo M83 näkemättä näiltä leveyksiltä, Hangossa se tosiaan nousee ehkä sen vajaan asteen korkeudelle refraktio huomioon ottaen ja olisi ainakin teoriassa nähtävissä. Tosin taitaa pintakirkkaus olla se verran pieni että ei onnistu, ehkä kuitenkin goto-putkesta voisi olla tuossa apua. Mulla havainto horisontti omasta pihasta loppuu noin -25 deklinaatioon, joten pitää roudata putki jonnekin mäelle jos haluaa noita -26 alkavia metsästää. Laguunisumu M8 kyllä olisi tarkoitus bongata.
Tähtien havaitseminen on tietysti helpompaa suuremmasta pintakirkkaudesta johtuen. Täytyy ensi kevääksi laittaa tavoitteeksi tuo Antares täältä Hämeestä. Aikoinaan koitin sitä Kuopiosta mutta ei onnistunut.

Tapsa

Never

Lainaus käyttäjältä: Toni - 21.12.2006, 17:56:10Eteläisistä kohteista on syytä vielä mainita syksyinen NGC 7293 (Helix-sumu), joka on ainakin omasta mielestäni yksi kauneimmista planetaarisista,

Helix on kyllä komea kohde, siitä näkee harvemmin kuvia suomalaisilta harrastajilta. Periaatteessahan kohde pitäisi näkyä paljain silmin, rengasrakenne on varmaan taivaan helpoimpia ja samoin myös keskustähti. Koosta johtuen pintakirkkaus on sitten vähän mitä on mutta ei mitään mitä O-III suodin pystyisi hoitelemaan. Ja läheltähän löytyy vielä tuo mukava pallomainenkin NGC 7492!

NGC 2362 voisi myös olla mukava kohde katsottavaksi matalalta nyt talvella, siitä ei taidakaan olla yhtään kunnon piirrustusta saatavilla (Suomesta)! Ilmotelkaa jos näettä jotain mukavaa, aika kiva kuulla kun omat putket on viäty pois.

/Jake

VeikkoM

Lainaus käyttäjältä: Tapsa - 21.12.2006, 18:44:27
En kyllä itseasiassa kuvitellutkaan että tuo M79 olisi nyt niin vaikea kohde havaita Suomesta. Tuo "Messierin kohteet" -kirjan lause että sitä ei voi nähdä Suomesta pisti vaan silmään. Sattuuhan noita virheitä kirjoihin...

Kirjan toisessa painoksessa tuo virhe on korjattu.  Teksti menee kutakuinkin näin:

"Pallomainen tähtijoukko M79 sijatsee Jäniksessä.  Se on melko alhaalla, mutta
ainakim Etelä-Suomesta se on nähtävissä isolla kiikarilla tai kaukoputkella...."
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Lainaus käyttäjältä: Tapsa - 21.12.2006, 10:06:07
Fomalhaut olisi myös mahdollinen jostain Hangosta oikein huippukelillä ja (Goto) kaukoputkella. Onko joku nähnyt sen Suomesta?

On nähty mm. Ursan Kaivopuiston tähtitornilla ja ymmärtääkseni muuallakin eteläraanikolla.
Pohjoisin paikka, jossa sen olen kuullut nähdyn on Lahden Ursan tähtitorni.

Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

EJP

Viime yönä (4.-5.12) oli pitkästä aikaa todella hieno taivas. Katselin C6:lla Rapusumua ja sitten illan päätavoitetta M79. Pieni tuhnu mutta näkyipä kuitenkin. Vielä puuttuu yhdeksän Suomessa näkyvistä Messiereistä.