Marsin aphelioppositio tammikuussa

Aloittaja PCW, 01.12.2024, 20:41:27

« edellinen - seuraava »

PCW

Hei,

Marsista onkin tehty jo ilahduttavasti havaintoja. Mars on korkealla taivaalla Kaksosten tähdistössä ja sen kulmaläpimitta on kasvanut hyvää vauhtia ja joulukuun alussa koko nousee yli 12 kaarisekunnin. Vaikka Marsin tämänkertainen oppositio tapahtuu (seuraavan opposition tavoin) aphelin tuntumassa ja Mars ei kovin suureksi kasva kaukoputkessa, nyt talvikuukausina kannattaa oppositiota kuitenkin hyödyttää.

Oppositioaika alkaa taantuvan liikkeen myötä 6.12.2024, jolloin kulmaläpimitta on 12,1" (kaarisekuntia). Lähimmillään ja suurimmillaan Mars on 12.1.2025, kulmaläpimitaltaan 14,6" opposition ollessa 16.1.2025.

Mars näkyy Maahan hieman pohjoinen napakalotti edellä ja havainnoissa kannattaakin kiinnittää huomio juuri pohjoiseen napakalottiin ja sen kokoon samoin kuin Hellaksen ja Argyren tasankojen kirkkauteen (niiden pitäisi olla varsin kirkkaita nyt joulukuun aikana ja opposition tuntumassa).

Etenevä liike alkaa jälleen 24.2.2025, jolloin Marsin kulmaläpimitta on vielä 11,4". Maaliskuun aikana kulmaläpimitta pienenee alle kymmeneen kaarisekuntiin ja huhtikuussa kuuden kaarisekunnin tuntumaan.

Joten, kaukoputket kohtia Marsia, vaikka melko pieneksi se tällä kerralla jääkin parhaimmillaan.
Paula Wirtanen
Kuu ja planeetat sekä Asteroidit ja komeetat -harrastusryhmä. Virallinen kuuhullu.

Kuuhavaintoni Taivaanvahdissa
https://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/5076336/observation_id/desc/0/20