Mars 2020

Aloittaja Mikko_L, 23.10.2019, 21:42:08

« edellinen - seuraava »

Mikko_L

Kehtaako jo aloittaa?  Mars nähty tänään ennen auringonnousua, elongaation ollessa noin 17°.  Kiikarit olivat tarpeen, kaukoputkella (ED80, 75x) näkyi että on siinä kuitenkin pientä kiekkoa, näennäinen halkaisija oli 3,6".

Tutkin planeetan sijaintia Stellariumissa niin se on näkyvissä matalalla aamutaivaalla talven mittaan mutta katoaa sitten keväällä planeetan painuessa etelään ja auringon noustessa pohjoiseen.  Mars ilmestyy uudestaan paljon isompana loppukesällä ja nousee siitä kohti oppositiota 14.10.2020. Silloin se nousee Helsingistä katsoen 35° korkeudelle ja näennäinen halkaisija on parhaimmillaan 22.3".

-Mikko
36/50/76/127/250mm

PCW

Hei,

kyllä Mars-juttuja kehtaa jo aloitella. Onhan tässä vielä pitkä talvi ja kevät ja alkukesäkin edessä ennen havaintojen alkuun pääsyä, mutta asian muistamisesta ei liene haittaakaan.

Loppukesästä Mars alkaa olla aivan havaittavissa ja onkin sitä loppuvuoden, vaikka komeimmillaan tietenkin juuri opposition aikaan. Kesän aikana kannattaa laittaa kaukoputket kuntoon! Tai jos on suunnitellut kokonaan uuden kaukoputken hankkimista, on aika alkaa säästää rahaa moiseen. Tai selvittää, voiko käyttää kohtuullisen matkan päässä oleva tähtitornia. Tai jotain.

Mars-aihe kyllä tulee vuoden 2020 aikana esille harrastusryhmän osalta. Kesälle olisi tarkoitus saada myös Zeniittiin juttua Marsin tämänsyksyisestä oppositiosta ja sen havaitsemisesta.

Yrittäkää nyt vain malttaa syksyyn asti, vaikka ainakin minunlaiselle kuuhullulle marsilaiselle se onkin vaikeaa :)
Paula Wirtanen
Kuu ja planeetat sekä Asteroidit ja komeetat -harrastusryhmä. Virallinen kuuhullu.

Kuuhavaintoni Taivaanvahdissa
https://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/5076336/observation_id/desc/0/20

VeikkoM

Tokihan on niin, että aamuvirkut havaitsijat voivat Marsia yritää näin tammikuussa ja vielä helmikuun alussa.  Deklinaatio pyörii tuossa -20 asteen tuntumassa, joten melko matalalla se on.   Etelämeriaanissa palneetta klo 9 tietämillä, joten sitä voi yrittää valoisalta aamutaivaalta, kunhansaa putken siihen suunnattua.

Kulmaläpimitta on vielä aika pieni, vain reilut 4".

Kuten PCW tuossa sanoi planeetta alkaa sitten näkyä paremmin heinäkuussa.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

Ari Haavisto

Tätä silmälläpitäen päivitin kaukoputken suurempaan jo vuonna 2016. Silloin mietin, että onkohan se turhaa nyt vielä hankkia kun niin monta kuivaa planeettavuotta odotusta ennen 2020. Kaikki ei mennyt kuitenkaan aivan putkeen putken suhteen ja nyt on menossa jo iteraatio #4 ja aika tiukalle alkaa mennä ajan suhteen. Mutta jos jo nyt aika uskomattomaksi paisunut putkisaaga saa vieläkin jatkoa, seuraava deadline olisikin sitten Jupiter 2022  :rolleyes: 

Alkaa olla putkiprojektien aikataulut luotainprojektien suuruusluokkaa ja jännitys tiivistyy saadaanko tähän ketjuun kuvia ARI-ARES Phoenix - putkella vai kaivetaanko vanha uskollinen SW400P Mars Reconnaissance Imager vielä kerran naftaliinista?
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

VeikkoM

Mars-kauden keskusteluketjua on varmaan hyvä jatkaa Zeniitin Mars-artikkelisarjan ensimmäisellä jutulla, josta Paula tuossa aiemmin vihjailikin:
https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2020/04/06/havaitsemaan-mars/

Ensimmäinen juttu keskittyy Marsin näkymiseen kesän jälkeen ja syyskaudella sekä erityisesti oppositioon lokakuulla.

Seuraavassa Zeniitissä on sitten enemmän Marsin havaitsemisesta ja kuvaamisesta.

Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

Timpe

Haa, pääsen lisäämään tähän ketjuun ensimmäisen havaintokuvan Marsista, kun einari jätti omansa lisäämättä...  :grin:
Tässä siis 30.7. aamuyöllä klo 02:00 kuvatusta 5006 kuvan raakavideosta 450 ruutua ASI 183 MM Pro:lla. Värit tein Photoshopissa suunnilleen sellaisiksi kuin ne näin videon kuvaamisen jälkeen visuaalisesti 335x ja 432x suurennuksilla. Pitänee jatkaa harjoituksia, kun tuosta tuli noinkin terävä loppukuva ja Mars kasvaa läpimitaltaan selvästi tässä syksyn kuluessa.
Ks. http://www.alpo-astronomy.org/jbeish/2020_MARS.htm



Tarkemmin havainnosta Taivaanvahdissa: https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/92418
Mars oli hiukan päälle 17 asteen korkeudella tätä kuvatessa.
- Timo Inkinen

Ari Haavisto

Oikein hyvältä näyttää Timpen Mars.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

VeijoT

#7
Kokeilin mitä tuolla Canon 500mm linnsiputkella saa planetoista aikaiseksi, lisänä oli vielä kaksi telejatketta peräkkäin. Taivas oli vielä vaalea. Mutta planetan vaihe ja tummat alueet näkyy heikosti, sekä ehkä napa jäätikkö.

Seeing oli kohtalainen, enemmän haittasi parvekkeella alhaalta päin tulevat lämpö pulssit. Syvän taivaan kuvissa ne ei niinkään haittaa.

Tuollaiselta näytti Mars video ruutu.
https://avaruus.kuvat.fi/kuvat/2020/Avaruuskuvat+2020/out_72.avi

Veijo T

Taustakuva Iphone puhelimella.


Jouko_Kettunen

Todella hyvä testitulos kameraobjektiivilla. Taisi olla mainio seeing?

einari

Mihinkähän kuva hävisi ? Näin sen aiemmin ja sai vaikutelman että olisi saanut enemmänkin esiin waveleteillä.
___
Tapio

Jurassic

On se kumma kun kerrankin sattuu keli olemaan kohdallaan, niin tuleekin teknisiä ongelmia jalustan ja kameran kanssa. Nimittäin -RA- akselin seurantaan ilmaantui joku mystinen vika, joka päivällä sitten tarkastelun yhteydessä katosi...
Kamera "ASI174" sen sijaan alussa toimii normaalisti, kunnes lakkasi (capture failed)..
Kuitenkin sain kyhättyä tälläisen kuvan.. Putkenna 12;n tuuman nyyttoni
Celestron C11 carbon/Skywatcher Skymax 150 Pro/Celestron C6-r 6"
Celestron AVX/Omegon eq5
Svbony sv305 Pro/Canon 1200D full spectrum mode

PCW

No niin, Mars-havaintokausi 2020 on alkanut. Taivaanvahdissa on muutama havainto, täällä myös. Tästä se lähtee. Marsin kulmaläpimitta tulee vielä kasvamaan melkoisesti, mutta hyvä saada havaintorutiinia ja harjoitusta jo nyt. Olen itse ehtinyt myös tehdä tuttavuutta jo Marsin kanssa, vaikka mitään "suuria havaintoja" en ole vielä saanutkaan aikaan. Mutta kaikkiaan sen verran mainiosti näkyy kaukoputkessa, että kannattaa todella odottaa planeetan lähenemistä.

Zeniitti-öehden kolmosnumeron ennakoitu ilmestymispäivä oli 28.7., se näyttää kuitenkin myöhästyvän jonkin verran. Siinä on lisää Mars-asiaa.

Vuoden kolmannessa Zeniitissä on itseni kirjottama "Kaukoputki kohti punaista planeettaa", jossa kerrotaan Marsin havaitsemisesta visuaalisesti sekä siitä, mitä kaikkea siellä pinnalla näkyy. Ari Haavistolta julkaisuun on tulossa sitten artikkeli Marsin valokuvaamisesta. Se kuvaaminenkin tuntuu olevan täällä kyllä jo hyvin käynnissä, mutta josko Haaviston artikkelin innoittamana yhä useampi uskaltautuu kokeilemaan. Odotellaan! Luvassa on kiinnostava numero muutenkin.
Paula Wirtanen
Kuu ja planeetat sekä Asteroidit ja komeetat -harrastusryhmä. Virallinen kuuhullu.

Kuuhavaintoni Taivaanvahdissa
https://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/5076336/observation_id/desc/0/20

Timpe

Kyllähän tuota katselisi, mutta kun valvominen syö miestä. Aaumyön tunneille valvominen menettelee vielä loma-aikana, mutta nyt ne työt kutsuvat takaisin "sorvin ääreen" koronavaarasta huolimatta.  :huh:

Tässä siis pykälän pari edellistä maukkaampi versio Marsista. Tämä on kuvattu 1.8. klo 2:36, jolloin Mars oli 22° korkeudella. Seeing oli nopeasti värisevän oloinen, joten puukotin sitä pienehköllä ROI-asetuksella ASI 183MM Pro:n asetuksissa, video oli vajaat 50 fps 16-bit SER ja kokonaisuudessaan 5005 ruutua pitkä. Noista 4% (200 kpl) päätyi tähän loppukuvaan. Binnasinkin vielä 2x2:lla kameran pieniä pikseleitä ja huomasin tuon tuottavan parhaan lopputuloksen.



Vertailun vuoksi liitteeksi tulee samassa kelissä varttia myöhemmin kuvattu Mars 1x1 binnaten.
Binning=1
Capture Area=800x600
Colour Space=MONO16


Ja tuon liitekuvan kaveriksi raakakuva juuri tästä Marsista, jonka nyt laitoin tuohon ylle. Ei huonoa pinoa kannata lähteä työstämään, joten aamuyön pimeinä tunteina pitää vain hakea niitä kokemuspisteitä Marsin kuvaamisesta, kuten Paula tuossa yllä kehottaa  :wink:

Ks. https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/92499
- Timo Inkinen

Tane

Kuvasin Marsia 12 heinäkuuta ja 31 heinäkuuta. Muuta tuosta ei ota selvää  kuin napa-alueen pienentymisen. Kesäkö sielläkin jään sulattaa...vai tekikö seeing taas havaitsijalle tepposet? Vähän olen Marsia yrittänyt kuvata joten kaikki on uutta ja mahdollista...
Celestron C14, Losmandy G11 ja Touptek 3G 290 mono

Timpe

Hyvinhän tuolta erottuu yksityiskohtia napakalotin lisäksi...  :shocked:
- Timo Inkinen