Ohjelmaa ideoimaan

Aloittaja VeikkoM, 14.06.2007, 20:52:29

« edellinen - seuraava »

VeikkoM

Cygnuksen ohjelman kasaaminen on edelleen vaiheessa. Me järjestelyporukka emme tuohon
ole ehtineet tällä hetkellä paneutua muuta kuin, että jaostoille on lähetetty kysely ja
kerätty toiveita heidän ohjelmansa sijoittelusta.

Cygnuksen ohjelman perusrungon muodostaa edelleenkin aktiivisimpien jaostojen tarjonta,
joissa toki muutakin kuin kokouksia.  Jaostojen ohjelman monipuolisuutta itse kukin voisi
lisätä tarjoamalla jotain omaa pikkuesitystä jaoston ohjelmajaksolle. Uskon, että jaoston-
vetäjät on enemäänkin kuin iloisia, jos kontrbuutiota tulee myös muilta.

Lauantaina puidaan yhteisiä asioita, johon mielellämme otamme keskusteluun aiheita,
jotka puhuttavat koko harrastajajoukkoa.

Jaostojen ohella erilaiset pienryhmä, kuten esimerkiksi havaintotorniverkko, erilaiset
verkkoprojektiporukat etc. voivat saada omia tapaamisiaan merkityksi ohjelmaan.

Yhdistyksillä on mahdollisuus järjestää jotain Cygnukselle.  Yhtenä ideana olis sellainen
"kotimaan katsaus" eli eri yhdistykset voisivat puhua vaikka 10 minuuttia, mitä kaikkea
heillä on vuoden mittaan tehty ja höystää esitystään muutamalla (esim. viidellä) kuvalla.

Olisiko kenelläkään potentiaalista ehdokasta yleisöesitelmöijäksi.  Kenties niin paljon
yhteyksiä, että voisi kysellä alustavasti.

Polluxin porukalla on ollut ajatuksia lennättää taas pienoisraketteja ja ilmaan on
heitetty idea "vesirakettipajasta".

Ursan planetaario on mahdollista saada paikalle, mutta ei ole näyttäjää. Olisiko tällä
laitteella jotain käyttöä meille?

Lauantai-iltaa juhlistetaan mm. Stella Arcti -palkintojen jaolla.

Ilmaan on heitetty idea tieto/taitokilpailusta.  Olisiko ideoita sen toteutukselle?



Heitelkää ideoita ohjelmaksi ja mahdollisia toteutustapoja..


Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät