Mistä vuorovesilukkiutuminen johtuu? Mulle ei ole ikinä selvinnyt miksi jotkut kappaleet vuorovesilukkiutuu ja toiset ei. Osaisiko joku valistaa..?
Olisiko tästä apua - kysymyshän ei ole oikeastaan kosmologinen, vaan painovoimaan ja kappaleiden rotaatioon liittyvä:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Tidal_locking
Kyseessä on erittäin pitkäaaltoinen gravitaatioaaltoresonointi.
On metkaa kuinka gravitaatioaalto vaikuttaa sitä merkittävämmin aineeseen mitä pitempiaaltoista se on. Valolla on päinvastoin; lyhyempiaaltoinen säteily on energeettisempää.
... tässä vielä soppaan sekaan linkin mukava kiteytys gravitaatioaalloista.
Mielenkiintoista oivaltaa, että tätäkin asiaa voi lähestyä sekä painovoimamekaniikan että suhteellisuusteorian painovoima-aaltodynamiikan kautta. Lukkiutuminen planeetan ja sen satelliitin välillä lienee toistaiseksi painovoima-aaltojen mittaustarkkuuden ulkopuolella, joten mekaniikka tulee avuksi.
https://medium.com/big-science-at-stfc/gravitational-waves-everything-you-need-to-know-f8d7af6ced3a
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 19.05.2024, 01:44:28Kyseessä on erittäin pitkäaaltoinen gravitaatioaaltoresonointi.
On metkaa kuinka gravitaatioaalto vaikuttaa sitä merkittävämmin aineeseen mitä pitempiaaltoista se on. Valolla on päinvastoin; lyhyempiaaltoinen säteily on energeettisempää.
Olen ajatellut että vuorovesi-ilmiössä on avain mysteeriin. Ja se avain liittyy maan pyörimisen hidastumiseen. Mikä saa pyörimisen hidastumaan? Energian säilymislaki. Maa menettää energiaa mutta säilymislaki sanoo että se löytyy jostain muualta. Ja se löytyy kuun potentiaalienergiasta.
Mutta mikä on mekanismi tämän takana? Eikö se ole valtamerien kuperuus eli poikkeama pallopinnasta? Kun vuorovesi kuperuttaa valtameret, silloin kuun puoleinen pullistuma on avainasemassa koska kuun gravitaatio vaikuttaa voimakkaammin siihen. Näin kuu gravitoi
eri painopisteeseen kuin maan omasta näkökulmasta on maan painopiste. Siis maan näkökulmasta on eri painopiste kuin kuun näkökulmasta, siis en nyt puhu maa/kuu systeemin painopisteestä vaan ainoastaan maan.
Jos nyt sanotaan että nämä painopisteet on toisistaan vaikka 2m päässä toisistaan niin siinä on 2 metrin vipuvarsi joka jarruttaa maan pyörimistä. Ja vääntömomentti suuri, niin suuri että vivun työ nostaa kuun potentiaalia muutaman senttimetrin vuodessa.
Kuun lukkiutuminen johtuu samasta ilmiöstä, sen painavampi puoli osoittaa maata kohden. Nyt kun kuu on lukkiutunut maata kohden, maan näkökulmasta kuun painopisteet on nolla metrin päässä toisistaan ja vivun pituus on nollassa, siksi kuu on lukkiutunut maan suuntaan.
Ilon_kautta on oikeassa siinä että ihmettelee mikä on alunperin saanut kuun lukkiutumaan, itse en tiedä syytä koska kuulla ei ole valtameriä jotka pullistuu hidastaen sen pyörimistä.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 19.05.2024, 13:12:34Kuun lukkiutuminen johtuu samasta ilmiöstä, sen painavampi puoli osoittaa maata kohden.
Rupesin miettimään onko tuo noin, ongelmaa voi havainnollistaa vaijereilla. Laitetaan vaijeri maan kuun väliin, näin kuun painavampi puoli gravitoisi enemmän ja se osoittaisi maahan päin. Mutta ei se ole sillä selvä koska 'keskipakovoima' taas olisi vaijeri vastakkaiseen suuntaan. Eli on vaikea sanoa kumpi on oikein. Kuitenkin lukkiutuminen on selviö mutta miten se toimii on ainakin minulle arvoitus.
Tiedän kyllä että keskipakovoima on illuusio mutta sama lainalaisuus on velodromilla jossa kaltevat kurvat vastaavat gravitaatiota ja keskipakovoima pitää pyörän kaltevalla pinnalla.
Hieman hämmentävät nyt lankut ja vaijerit tässä. - Edellä olleen wikisivun yhteydessä gravitaatiolukkiutumisen mekaniikka avataan painopisteiden eron tuottaman väännön (engl. torque) avulla. Sen seurauksena kappaleen pyörimisliikkeen kohtaama väännön rotationaalinen kulmanomentti (engl. rotational angular momentum) muuttuu lukkiutumisen myötä hitaasti kappaleen kiertoradalliseksi kulmamomentiksi (orbital angular momentum). Asiaan löytyy verkosta kai jopa laskuri.
Eli ei siinä mitään mystistä painovoimamekaniikan näkökulmasta näyttäisi olevan.
Varmaankin tuo väännön vaikutus on painovoima-aaltodynamiikassa sitä aaltojen vaiheistumista eli synkronoitumista, jolloin kappaleiden pyöriminen synkronoituu kiertoratadynamiikkaan.
... tässä yksi gravitaatiolukkiutumisen mekaniikan laskuri:
https://blog.truegeometry.com/calculators/Tidal_locking_calculation_Tidal_locking_calculation.html
Lainaus käyttäjältä: Mare Nectaris - 20.05.2024, 10:06:33Varmaankin tuo väännön vaikutus on painovoima-aaltodynamiikassa sitä aaltojen vaiheistumista eli synkronoitumista, jolloin kappaleiden pyöriminen synkronoituu kiertoratadynamiikkaan.
Tässä kerrotaan painovoima-aaltojen tehosta, kuinka mitätön se on aurinkokunnassa:
Yleinen keskustelu
Kun musta aukko nielaisee tähden...
#1 mistral
--------------
Jos tähti on kaukana, sen rata ei tuota juurikaan gravitaatioaaltoja mikä säilyttää sen energian lähes täysin ennallaan, tämä takaa sen että rata säilyy lähes samana vaikkapa miljoonia vuosia. Mutta kun se lopulta tulee niin lähelle että kiertonopeus menee vaikkapa 100 000km/s niin graviaaltojen energia nousee merkittävästi mikä tuo sen lähemmäs m-a:a ja näin alkaa nopea kehitys jonka tuloksena m-a syö tähden.
Tässä linkki: https://physics.stackexchange.com/questions/412980/does-the-earth-emit-gravitational-waves
[A]nd if yes,, will Earth fall on sun?
The rate at which the Earth-Sun system radiates power via gravitational waves is minuscule. If you look at p. 9 of these lecture notes, you'll find the equation for the average power emitted by two orbiting masses with semi-major axis a
and eccentricity e=0 is
⟨P⟩=−325G4c5m21m22(m1+m2)a5
For the Earth-Sun system, this works out to be about 196 watts of power.
Eli maa lähettää gravitaatioaaltoja 196 vatin teholla. Tämä jarruteho maan kiertonopeuteen joka on n. 30km/s ei pudota maata aurinkoon koko universumin iässä. Sama periaate toimii tähdelle joka kiertää m-a:a.
--------------------------
Tuosta voit päätellä voiko kuu/maa systeemi tuottaa niin voimakkaita aaltoja että ne lukitsee kuun. Vihjeenä voin heittää meteoritörmäyksen energian, jo kilon painoinen meteoriitti ylittää energialtaan pitkän ajan tuottaman aaltoenergian. Ja kilon painoisia kappaleita osuu kuuhun varmaan viikottain?
Lainaus käyttäjältä: Mare Nectaris - 20.05.2024, 10:06:33Hieman hämmentävät nyt lankut ja vaijerit tässä. - Edellä olleen wikisivun yhteydessä gravitaatiolukkiutumisen mekaniikka avataan painopisteiden eron tuottaman väännön (engl. torque) avulla. Sen seurauksena kappaleen pyörimisliikkeen kohtaama väännön rotationaalinen kulmanomentti (engl. rotational angular momentum) muuttuu lukkiutumisen myötä hitaasti kappaleen kiertoradalliseksi kulmamomentiksi (orbital angular momentum). Asiaan löytyy verkosta kai jopa laskuri.
Eli ei siinä mitään mystistä painovoimamekaniikan näkökulmasta näyttäisi olevan.
Lankku tai vipuvarsi tarkoittaa vaan momenttia. Ja vaijeri tarkoittaa voimaa ja sen suuntaa.
Mystiikka on siinä että gravitaatio voima vaikuttaa jokaiseen atomiin ja keskipako-/keskihakuisuusvoima vaikuttaa kanssa jokaiseen atomiin
massan hitauden kautta. Ja koska ne on yhtä suuret mutta vastakkaissuuntaiset niin tulos on nolla. Vai onko? Erot voi löytyä siitä että gravitaation kenttävoimakkuus muuttuu etäisyyden mukaan mutta massan hitauden "kenttävoimakkuus" eli mikä voima atomiin kohdistuu sisäradalla verrattuna ulkorataan (onhan kuun läpimitta 3480km ja etäisyys maasta 384000km mikä tekee vajaan 1% eron) niin se 1% vaikuttaa atomiin kohdistuvaan massan hitauteen jonkin verran.
No se mysteeri selviää laskemalla jos kuka on ahkera laskemaan.
LISÄYS:
Hei nyt lamppu syttyi, ulemmalla radalla hitausvoimat on suuremmat ja sisemmällä radalla gravitaatio on suurempi, näin kuu kiepahtaa lukkoon!
LISÄYS 2:
Vielä yksi kysymys, mitä jos kuulla onkin 2 lukkoa? Tarkoitan että se voisi olla 180 astetta kiepahtanut mutta nyt se on sattumalta saanut tämän puolen meihin päin.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 20.05.2024, 11:53:14Tässä kerrotaan painovoima-aaltojen tehosta, kuinka mitätön se on aurinkokunnassa:
Yleinen keskustelu
Kun musta aukko nielaisee tähden...
#1 mistral
--------------
Jos tähti on kaukana, sen rata ei tuota juurikaan gravitaatioaaltoja mikä säilyttää sen energian lähes täysin ennallaan, tämä takaa sen että rata säilyy lähes samana vaikkapa miljoonia vuosia. Mutta kun se lopulta tulee niin lähelle että kiertonopeus menee vaikkapa 100 000km/s niin graviaaltojen energia nousee merkittävästi mikä tuo sen lähemmäs m-a:a ja näin alkaa nopea kehitys jonka tuloksena m-a syö tähden.
Tässä linkki: https://physics.stackexchange.com/questions/412980/does-the-earth-emit-gravitational-waves
[A]nd if yes,, will Earth fall on sun?
The rate at which the Earth-Sun system radiates power via gravitational waves is minuscule. If you look at p. 9 of these lecture notes, you'll find the equation for the average power emitted by two orbiting masses with semi-major axis a
and eccentricity e=0 is
⟨P⟩=−325G4c5m21m22(m1+m2)a5
For the Earth-Sun system, this works out to be about 196 watts of power.
Eli maa lähettää gravitaatioaaltoja 196 vatin teholla. Tämä jarruteho maan kiertonopeuteen joka on n. 30km/s ei pudota maata aurinkoon koko universumin iässä. Sama periaate toimii tähdelle joka kiertää m-a:a.
--------------------------
Tuosta voit päätellä voiko kuu/maa systeemi tuottaa niin voimakkaita aaltoja että ne lukitsee kuun. Vihjeenä voin heittää meteoritörmäyksen energian, jo kilon painoinen meteoriitti ylittää energialtaan pitkän ajan tuottaman aaltoenergian. Ja kilon painoisia kappaleita osuu kuuhun varmaan viikottain?
Juju on siinä, että yksi gravitaatioaalto syntyy yhden kuunkierron aikana (noin). Energiaa siirtyy paljon, mutta se on pääosin Maa-Kuu-järjestelmän sisäistä. Koska Maan vesimassat liikuvat, saa Kuu energiaa enemmän kuin gravitaatioaalloilla menettää. Maan pyöriminen puolestaan hidastuu, joka onnistuu siksi, että kuunkierron pituisen gravitaatioaallon vaihe ehtii "sortaa" ja nostaa vuorovedet aiheuttamaan vitkakitkaa.
Mars-planeetta ja sen kuu ovat hyvin kiinteitä ja siellä käy päinvastoin; kuu lähenee.
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 21.05.2024, 02:11:24Juju on siinä, että yksi gravitaatioaalto syntyy yhden kuunkierron aikana (noin). Energiaa siirtyy paljon, mutta se on pääosin Maa-Kuu-järjestelmän sisäistä. Koska Maan vesimassat liikuvat, saa Kuu energiaa enemmän kuin gravitaatioaalloilla menettää. Maan pyöriminen puolestaan hidastuu, joka onnistuu siksi, että kuunkierron pituisen gravitaatioaallon vaihe ehtii "sortaa" ja nostaa vuorovedet aiheuttamaan vitkakitkaa.
Mars-planeetta ja sen kuu ovat hyvin kiinteitä ja siellä käy päinvastoin; kuu lähenee.
Ajattelet että gravitaatiovuorovaikutus on yhtä kuin gravitaatioaaltovuorovaikutus. Ne on eri lajeja. Kun elän maan pinnalla, g-vuorovaikutus on tasainen. Kun joudun g-aallon vuorovaikutukseen, g-kenttävoimakkuus muuttuu c-nopeudella. Tämä ilmenee 2 mustan aukon luovuttamassa tilanteessa niin että välillä g-kenttä vetää voimakkaammin puoleensa ja välillä heikommin. Ruumiissa olevat atomit ja molekyylit joustavat sen tahdissa mutta joustot on niin mitättömiä ettei sitä helpolla mitata. Samoin maan uumenet joustaa, mutta yritä mitata miljardien valovuosien päässä olevan tähden vaikutus, se ei ole helppoa.
Olen kuullut sellaisen selityksen että avaruus itsessään lyhenee ja pitenee mutta oletan että materia vaan liikkuu avaruudessa joka ei lyhene ja pitene. Mutta tietoa tästä on vaikea saada.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 21.05.2024, 19:20:39Olen kuullut sellaisen selityksen että avaruus itsessään lyhenee ja pitenee mutta oletan että materia vaan liikkuu avaruudessa joka ei lyhene ja pitene. Mutta tietoa tästä on vaikea saada.
... aiemmin tässä ketjussa linkkaamallani sivustolla (lähdelinkki tämän viestin lopussa) asiasta todetaan näin:
"As a gravitational wave travels through space-time, it causes it to stretch in one direct and compress in the other (think of a wave ripple through a caterpillar as it moves). This, in turn, causes any object that occupies that region of space-time to also stretch and compress as the wave passes over them. So, when a gravitational wave passes the Earth, it will cause the planet to be ever so slightly squashed and stretched (a bit like a rubber ball).
LIGO's two four-kilometre-long arms are arranged in an L-shape, so, as a wave passes through, one arm is lengthened and the other shortened. Lasers travelling up and down the arms can measure the smallest change in length that would indicate that a gravitational wave has passed through."
Lainauksen lähde:
https://medium.com/big-science-at-stfc/gravitational-waves-everything-you-need-to-know-f8d7af6ced3a
Lainaus käyttäjältä: Mare Nectaris - 21.05.2024, 19:51:18... aiemmin tässä ketjussa linkkaamallani sivustolla (lähdelinkki tämän viestin lopussa) asiasta todetaan näin:
"As a gravitational wave travels through space-time, it causes it to stretch in one direct and compress in the other (think of a wave ripple through a caterpillar as it moves). This, in turn, causes any object that occupies that region of space-time to also stretch and compress as the wave passes over them. So, when a gravitational wave passes the Earth, it will cause the planet to be ever so slightly squashed and stretched (a bit like a rubber ball).
LIGO's two four-kilometre-long arms are arranged in an L-shape, so, as a wave passes through, one arm is lengthened and the other shortened. Lasers travelling up and down the arms can measure the smallest change in length that would indicate that a gravitational wave has passed through."
Lainauksen lähde:
https://medium.com/big-science-at-stfc/gravitational-waves-everything-you-need-to-know-f8d7af6ced3a
Vaikea tuosta on sanoa mikä on mekanismi, siitä voi ajatella että avaruus itse muuttuu tai ettei muutu vaan kappale muuttuu. Yksi tapa "testata" on ajatella kuvissa näkyvää rengasta, jos se levenee niin mihin se voi levetä kun on suljettu kehä?
Myös elektronia voi pohtia, jos sen rata venyy yhdessä suunnassa, eikö radan tule silloin lyhetä toisessa suunnassa?
Lainaus käyttäjältä: mistral - 21.05.2024, 22:02:03Vaikea tuosta on sanoa mikä on mekanismi, siitä voi ajatella että avaruus itse muuttuu tai ettei muutu vaan kappale muuttuu.
Tässä ollaan nyt aivan kahden suuren fysikaalisen katsantotavan ytimessä. Newtonin klassinen mekaniikka laskutapoineen ei pystynyt antamaan oikeaa arvoa Merkuriuksen kiertoradan kiertymiselle. Einsteinin suhteellisuusteorian dynamiikka laskutapoineen pystyi. Mekaniikan rinnalla tarvitaan dynamiikkaa, jotta vuorovaikutuksia voidaan avata.
Tässä lisää painovoima-aalloista:
https://www.advancedsciencenews.com/understanding-gravitational-waves-ripples-in-spacetime-explained/
Lainaus käyttäjältä: Mare Nectaris - 22.05.2024, 09:06:40Tässä ollaan nyt aivan kahden suuren fysikaalisen katsantotavan ytimessä. Newtonin klassinen mekaniikka laskutapoineen ei pystynyt antamaan oikeaa arvoa Merkuriuksen kiertoradan kiertymiselle. Einsteinin suhteellisuusteorian dynamiikka laskutapoineen pystyi. Mekaniikan rinnalla tarvitaan dynamiikkaa, jotta vuorovaikutuksia voidaan avata.
Tässä lisää painovoima-aalloista:
https://www.advancedsciencenews.com/understanding-gravitational-waves-ripples-in-spacetime-explained/
Ei suinkaan ole newtonilaisuudesta kyse vaan siitä minkälainen gravitaatioaalto on. Jos aallolla on vaihteleva kenttävoimakkuus, se jo selittää kappaleen supistumisen ja venymisen. Olen kerran kuullut kattilan kannen soivan itsestään kun se lepäsi sopivassa asennossa, eikö siinä radioaaltojen kenttävoimakkuuden vaihtelut ollut syynä? Eikö sama efekti päde gravitaatioaaltoihin? Oli miten oli, pääasia että tulee selvyys.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 21.05.2024, 19:20:39Ajattelet että gravitaatiovuorovaikutus on yhtä kuin gravitaatioaaltovuorovaikutus. Ne on eri lajeja. Kun elän maan pinnalla, g-vuorovaikutus on tasainen. Kun joudun g-aallon vuorovaikutukseen, g-kenttävoimakkuus muuttuu c-nopeudella. Tämä ilmenee 2 mustan aukon luovuttamassa tilanteessa niin että välillä g-kenttä vetää voimakkaammin puoleensa ja välillä heikommin. Ruumiissa olevat atomit ja molekyylit joustavat sen tahdissa mutta joustot on niin mitättömiä ettei sitä helpolla mitata. Samoin maan uumenet joustaa, mutta yritä mitata miljardien valovuosien päässä olevan tähden vaikutus, se ei ole helppoa.
Olen kuullut sellaisen selityksen että avaruus itsessään lyhenee ja pitenee mutta oletan että materia vaan liikkuu avaruudessa joka ei lyhene ja pitene. Mutta tietoa tästä on vaikea saada.
Gravitaatioaalto on aika-avaruuden kaarevuuden vaihtelua eli gravitaation vaihtumista heikomman ja vahvemman välillä. Gravitaatio ei välity gravitaatioaalloilla - aika-avaruus on kaareva ja massajakauman muutokset niitä kaarevuuksia muuttaa. Gravitaatioaallon nousuvaihe muuttaa kaarevuuksia suuremmiksi, laskuvaihe pienemmiksi. Vaihe on quadrupolinen eli riippuu suunnasta; Kuun gravitaatioaallolla on nousuvaihe siihen suuntautuvalla linjalla ja laskuvaihe tuota linjaa vastaan kohtisuoralla linjalla (yksinkertaistaen).
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 23.05.2024, 00:17:44Gravitaatioaalto on aika-avaruuden kaarevuuden vaihtelua eli gravitaation vaihtumista heikomman ja vahvemman. Gravitaatio ei välity gravitaatioaalloilla - aika-avaruus on kaareva ja massajakauman muutokset niitä kaarevuuksia muuttaa. Gravitaatioaallon nousuvaihe muuttaa kaarevuuksia suuremmiksi, laskuvaihe pienemmiksi. Vaihe on quadrupolinen eli riippuu suunnasta; Kuun gravitaatioaallolla on nousuvaihe siihen suuntautuvalla linjalla ja laskuvaihe tuota linjaa vastaan kohtisuoralla linjalla (yksinkertaistaen).
Kyllä, aaltoliike siirtää energiaa, vuorovaikutus tuottaa vain 'voimia'. Jos maa tuottaisi g-aaltoja niin kuu heiluisi niiden mukaan. Oletetaan että se heiluisi 1m ja verrataan sitä poijuun niin ensin nousua 0,5m ---> laskua 1m ---> nousua 0,5m Jokainen vaihe vaatisi energiaa, näin poiju/kuu pienentäisi vissiin aallon energiaa. (aiemmin ajattelin ettei energiaa kuluisi liikkeeseen koska kuu palaa samaan paikkaan mistä lähti mutta nykyään ajattelen että energiaa kuluu, eihän se ilmaiseksi liiku.)
Quadrupolisuus on hämärä asia, jos sillä tarkoitetaan nelitahoisuutta (90, 180, 270 ja 360 astetta), niin tulee ongelma mm. kohtisuoran aallon kanssa. Kohtisuora aalto syntyy supernovan kovasta kimpoamisesta. Se tuottaa
rengasmaisen aallon, mustien aukkojen aalto taas on vähän
spiraalimainen. Kuitenkin kumikalvolla kohtisuora aalto on eteenpäin/taaksepäin suunnassa pidentynyt mutta sivusuunnassa pituus ei muutu.
Gravitaatioaalto syntyy massakappaleen pyörimisliikkeestä epäsymmetrisesti gravitaatiokentän suhteen ja kappaleita voi olla useitakin, jolloin aaltoilu on monipuolisempaa. Aallot ovat gravitaatiokentän heilahteluja.
Neutronitähtipulsarin ja Maa-Kuu-parin oleellisin ero on kiertoaika, joka määrittää gravitaatioaallon taajuuden ja tietty samalla aallonpituuden.
Kimpoamisesta syntyy yksittäinen aalto tai puoliaalto oikeastaan. Gravitaatioaalto kuljettaa gravitaatiomuutoksen yhden palautuvan muutosjakson infoa ja energiaa. Mennessään se siirtää kohtaamaansa ainetta edestakaisin.
Lyhyen aallon merkitys aineelle on hyvin vähäinen, mutta pitkä aalto siirtää pitkän aikaa ensin yhteen suuntaan ja sitten takaisin - välillä ehtii tapahtua kaikenlaista.
Päämerkitys gravitaatioaalloilla on heilauttaa aika-avaruuden geometrista rakennetta kaikkialla edetessään. Kuun aaltovaihe lisää kaarevuutta suunnassa mihin se lähestyy ja vähentää suunnassa mistä etääntyy. Kuu-Maa-järjestelmä menettää energiaa (mitättömästi) lähettäessään aaltoja ja tuon energian määrällä kehittyy kaarevuus järjestelmän ulkopuolella vähäisemmäksi.
Samoin aika-avaruuden kaarevuus on aikoinaan lisääntynyt ja ottanut muotoa ainesten kertyessä klimpeiksi. Toistensa suhteen hitaiden hiukkasten pilvessä epätasaisuudet ovat ruokkineet kaarevuuskeskiöiden (massakappaleiden) muodostumista. Jatkuvan törmäyksen degeneraatiopaine vain tasapainottaa kehityksen tähdiksi ja planeetoiksi.
Aineen painekomponentin voi nähdä indusoivan eräänlaista kiertoratavelkaa, joka on visualisoitavissa itseisaikana, erityisenä divergenssinä aika-avaruuden geometriaan,virtauksena, jonka seurauksena avaruudellinen laajeneminen. Tilanyhtälöitä kovin pureskellaan kosmologiassa...
Ehkä keskeisin oivallus liittyy siihen, että gravitaatioaalto on korrelaatio johonkin energiatiheyksien harmoniseen oskillaatioon. Sen voimakkuus on oskillaatiossa tapahtuvan gravitaatiomuutoksen suhteessa. Pieni kiertolainen massiivisen keskuksen ympäri ei laajassa tyhjyydessä aiheuta kovinkaan voimakasta aallon amplitudia, koska gravitaatiokenttä ei pallogeometriasta paljoa fluktuoi. Sen sijaan sama kappalepari vielä massiivisemman keskustähden kiertoradalla fluktuoi selvästi voimakkaampaa muutosta, koska myös parin massiivisempi osapuoli on sitä dominoivassa divergentissä gravitaatiokentässä aiheuttaen pienelläkin heilahtelulla massansa ja sitä dominoivan kentän gradientin suhteissa amplitudia aallolle.
Sori en ymmärrä pitäisi taas olla Eusa-sanakirja.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 23.05.2024, 23:52:50Sori en ymmärrä pitäisi taas olla Eusa-sanakirja.
Yleinen suhteellisuusteoria riittää sanakirjaksi ja erityisesti oppikirjaksi.
Täältä löytyy julkaisuna opinnäyte Aarhusin yliopistosta: Nørgaard, Maria Wilcken (2017) Gravitational Waves in Special and General Relativity:
https://www.phys.au.dk/~ulrik/specrel/Maria_Noergaard.pdf
Kiitos tanskalaisesta linkistä, vaatii vaan aikaa että saa jotain ymmärrystä siihen ja vielä nämä kauniit ilmat vie muihin hommiin.
Vähän silmäilin ja hyödynsin käännöstoimintoa mutta menee niin yli oman osaamisen ettei saa otetta. Pitäisi varmaan olla fyysikko ja erikoistunut että pysyisi kärryillä.
Ilmankos suomalaisilta sivuilta ei tahdo löytyä tietoa, vaikeaa fysiikkaa. Jo pelkän aaltoliikkeen syntyminen on minulle hämärän peitossa, massan täytyy kiihtyä paljon voimakkaammin kuin luodin kiväärissä jotta päästään tuottamaan sellaisia g-aaltoja joita syntyy mustien aukkojen törmäyksissä. Jotenkin se aalto syntyy mutta miten?
Lainaus käyttäjältä: mistral - 27.05.2024, 00:26:24Vähän silmäilin ja hyödynsin käännöstoimintoa mutta menee niin yli oman osaamisen ettei saa otetta. Pitäisi varmaan olla fyysikko ja erikoistunut että pysyisi kärryillä.
Ilmankos suomalaisilta sivuilta ei tahdo löytyä tietoa, vaikeaa fysiikkaa. Jo pelkän aaltoliikkeen syntyminen on minulle hämärän peitossa, massan täytyy kiihtyä paljon voimakkaammin kuin luodin kiväärissä jotta päästään tuottamaan sellaisia g-aaltoja joita syntyy mustien aukkojen törmäyksissä. Jotenkin se aalto syntyy mutta miten?
Massajakauman muutos synnyttää gravitaatiomuutoksen. Säännöllinen massajakauman muutos synnyttää säännöllisen gravitaatiomuutoksen. Kun toistuvuus, esim. kiertorata, on vakiotahtinen, saadaan vakioaaltoinen gravitaatioaalto.
Tuossa aamusella sain idean, kenttävoimakkuuden muutosnopeus. Otetaan esimerkiksi maan gravitaatio 1g. Nopeus on aallon/vuorovaikutuksen etenemisnopeus c.Tehdään x/y koordinaatisto. x on 1 metri ja y on yksi g. Nyt tehdään väkivaltaa maapallolle, nykäistään sitä 1 sekuntia 1g kiihtyvyydellä, se siirtyy 4,905m. Sain sen kaavasta s=1/2at^2. Samassa ajassa vuorovaikutus on siirtynyt 300 miljoonaa metriä. Näin käyrä on käytännössä x-akselin suuntainen, onhan sillä pieni kulmakerroin jos tarkkoja ollaan. Seuraavaksi laitetaan suuri kiihtyvyys, 1000g. Samalla kaavalla s=1/2at^2 maa siirtyisi nyt 4905m yhdessä sekunnissa. Tämä newtonilainen pähkäily ei kerro totuutta mutta varmaa on se että kiihtyvyys generoi g-aaltoja. Tasainen nopeus ei generoi, joten kiihtyvyydestä pitäisi löytyä salaisuus.
Olen ihmetellyt toisinaan sähkömoottorin periaatetta. Onko se niin että moottorin sisällä on liikkuvat kentät? Jos tämä pitää paikkansa niin ankkurin luoma kiihtyvyys on mitätön verrattuna mustien aukkojen kiihtyvyyksiin. Kuitenkin moottorin sisällä sähkön nopeus on lähes c. Eli sähkömoottori toimii mitättömillä sisäisillä kiihtyvyyksillä. Ehkä periaatteet on sitten erilaiset eikä sähkömoottoria voikaan verrata mustiin aukkoihin?
Eikö vuorovesilukkiutuminen mahda johtus siitä että kuu on soikea ja sen maata lähinnä oleva oleva osa on pikkuhiljaa jäänyt osoittamaan maata kohti.
Lainaus käyttäjältä: kuunylinen - 31.05.2024, 15:23:17Eikö vuorovesilukkiutuminen mahda johtus siitä että kuu on soikea ja sen maata lähinnä oleva oleva osa on pikkuhiljaa jäänyt osoittamaan maata kohti.
Kyllä sen massajakauma ei ole symmetrinen. Mutta mysteeri on kuinka sen pyöriminen on jarrutettu. Maan pyörimistä jarruttaa vuorovesi mutta onko kuulla muinoin ollut sulia meriä?
Lainaus käyttäjältä: mistral - 01.06.2024, 10:54:49Kyllä sen massajakauma ei ole symmetrinen. Mutta mysteeri on kuinka sen pyöriminen on jarrutettu. Maan pyörimistä jarruttaa vuorovesi mutta onko kuulla muinoin ollut sulia meriä?
On ollut koska kotitähtikaukoputkellakin lähellä terminaattoria eli sopivassa valaistuksessa näki hyvin miten kerrostunutta "merien" massa on. Se näkyi jo ajat sitten kuuta kiertävien luotainten havaitsemina gravitaatioanomaliana merien kohdilla.
ML
Lainaus käyttäjältä: avanti - 01.06.2024, 23:48:47On ollut koska kotitähtikaukoputkellakin lähellä terminaattoria eli sopivassa valaistuksessa näki hyvin miten kerrostunutta "merien" massa on. Se näkyi jo ajat sitten kuuta kiertävien luotainten havaitsemina gravitaatioanomaliana merien kohdilla.
ML
Teoria että kuu olisi syntynyt valtavasta törmäyksestä maahan kuumensi materian. Tämä vaan olisi tehnyt vedestä höyryä joka olisi karannut aurinkotuulen myötä?
Lainaus käyttäjältä: mistral - 02.06.2024, 09:17:17Teoria että kuu olisi syntynyt valtavasta törmäyksestä maahan kuumensi materian. Tämä vaan olisi tehnyt vedestä höyryä joka olisi karannut aurinkotuulen myötä?
Tarkoitin kuun ns. merien syntyä, kun vastamuodostuneeseen kuuhun törmäsi valtavia kappaleita. Syntyi tietysti valtava kuumuus, ja osa avaruuteen sinkoutuneista kappaleista putosi takaisin kuun pinnalle, joka ymmärtäneekseni tuotti merien kerrostumisen. Eipä ihme että suuret meret ovat maapallon puolella.
Meille näkymätön puoli säästyi sellaisesta katastrofaalisesta ajasta, ehkä sen takia koko se puoli olisi vähemmän tiivistynyttä joten kevyempää. Mutta nythän kiinalaisten luotain laskeutui Aitkenin valtavaan kraaterin jäännökseen että saataisiin uutta tietoa myös vulkanismista.
ML
Lainaus käyttäjältä: avanti - 03.06.2024, 00:14:12Tarkoitin kuun ns. merien syntyä, kun vastamuodostuneeseen kuuhun törmäsi valtavia kappaleita. Syntyi tietysti valtava kuumuus, ja osa avaruuteen sinkoutuneista kappaleista putosi takaisin kuun pinnalle, joka ymmärtäneekseni tuotti merien kerrostumisen. Eipä ihme että suuret meret ovat maapallon puolella.
Meille näkymätön puoli säästyi sellaisesta katastrofaalisesta ajasta, ehkä sen takia koko se puoli olisi vähemmän tiivistynyttä joten kevyempää. Mutta nythän kiinalaisten luotain laskeutui Aitkenin valtavaan kraaterin jäännökseen että saataisiin uutta tietoa myös vulkanismista.
ML
Sikäli kun oikein ymmärsin, tässä on jonkinasteisia ja varsin yleisiä virhekäsityksiä. Meret eivät syntyneet pian Kuun synnyn jälkeen. Edes nykyisin näkyvät törmäysaltaat eivät syntyneet tuolloin, vaan vasta vajaat nelisen miljardia vuotta sitten. Meret täyttivät niitä sitten kerros kerrokselta vielä monta sataa miljoonaa vuotta myöhemmin. Törmäysaltaita on Kuun lähi- ja etäpuolilla ihan yhtä paljon, mutta koska Kuun kuori on lähipuolella ohkaisempi, syvältä kohosi laavaa täyttämään isoja osia useimpien lähipuolen altaiden keskustoista. Etäpuolella altaat eivät puhkaisseet kuorta, joten meriäkään ei juuri päässyt syntymään. Kirjoitin (https://www.ursa.fi/blogi/kraatterin-reunalta/kuun-tormaysaltaat-ja-meret-kaksi-eri-asiaa/) merien ja altaiden eroista aikoinaan Ursan blogiini, tiedä sitten selventääkö se tätä asiaa yhtään.
Teemu