Tuli vahinkossa kuvattua StarShootilla värikuvia eikä raw-kuvia niinkuin pitäisi. Eipä tästä sitten kummoista tullut kun kuukin sotki taustataivasta.
Kuitenkin ensimmäinen versioni M71:sta.
(http://www.ursa.fi/capella/foto/m71_120806.jpg)
Celestron C8@F/6.3, Orion StarShoot, 20x10s s
Palasin tähän kohteeseen viime yönä kun ensimmäisen kerran huono tulos jäi korpeamaan.
Tällä kertaa vaihdoin putkea, muistin käyttää raw-kuvausta, tarkensin kunnolla, käytin pidempiä valotusaikoja ja yritin käsitelläkin kuvan uudella tyylillä.
(http://www.ursa.fi/yhd/capella/foto/m71_140806.jpg)
Sky-Watcher ED80 Pro, Orion StarShoot, 4x50s
Kyllähän se kuva Tapiollakin parani. Katselin itsekin eilen kyseistä kohdetta. Täytyy sanoa, että kohde on visuaalisestikin varsin mielenkiintoinen. On niin erilainen.
T: Mika
Oma yritys kyseisestä tähtijoukosta. Meade dsi kameralla. Kuvattu viime yönä 3x 10sek.
Mukavan kolmiulotteisen vaikutelman luovat nuo levinneet tähdet.
Taivaan ollessa yllättäen selkeä päätin (taas kerran) odotella että josko saisi komeetta Boattinin kuvattua.
Odotellessa kuvailin lyhyitä otoksia etelätaivaan kohteista (ei jaksanut autoguidausta virittää)
Päätin koota vanhoista tutuista kohteista yhteispotretin jossa näkyy ero tähtienmäärässä - M71 kun sijaitsee Linnunradan tähtirunsauden keskellä kun taas M2 ei.
(http://www.ursa.fi/capella/foto/m71_m2_200808.jpg)
Equinox 80, SXV-H9C, 20x30s.
Isompi versio täällä:
http://www.ursa.fi/capella/ilmot/m71m2_200808.htm (http://www.ursa.fi/capella/ilmot/m71m2_200808.htm)
PS Kuten arvata saattaa niin paksu pilvilautta jyräsi taivaalle juuri kun Boattini olisi ollut hollilla >:(
Hyvä vertailu, joka näyttää tämän asian konkreettisesti :)
M71:n kuvaamiseen taisit inspiroitua AN:n keskustelujen perusteella eli jotain hyötyä täälläkin roikkumisesta on... :D
M2:n koko on 13' ja M71:n 7'. Entä olivatko kuvat samassa mittakaavassa keskenään? Jos olivat, niin tuosta voisi arvioida myös noiden näkymistä putkessa visuaalihavainnoilla.
Joo, samoilla vehkeillä ja asetuksilla kuvattu joten mittakaava on sama.
(http://www.elisanet.fi/cith2/astronetti/m71_3min.jpg)
LX200 10" iso1600 9x20s
Pitäähän nämä Messierit joka vuosi käydä läpi siinä toivossa, että kuvia saisi paranneltua.
Nyt kävi todella tuuri, sillä tämä kuva on otettu 23.8. klo 00.05 aikaan, jolloin seeing oli aivan huippua.
(http://www.kaapeli.fi/~jmantyla/Tahti/M71-230809.jpg)
Tal 200K ja Atik 16HR mustavalkoisena 7,5 minuuttia.
Klo 02.00 jälkeen seeing alkoi nopeasti huonontua ja 02.30 pilvet peittivät taivaan.
M71 on myös visuaalisesti kiinnostava. Onkohan vieläkään päästy yksimielisyyteen onko tämä pallomainen vai avoin tähtijoukko?
Minusta tämä on kuvankin perusteella jotain siltä väliltä, ehkä poikkeuksellisen rikas avoin tähtijoukko.
Jorma M.
Kangasala
Nyt sain napattua tästä myös värikuvan.
(http://www.kaapeli.fi/~jmantyla/Tahti/M71-170909.jpg)
Newton 150/750 23 min Atik 16HR 17.9.2009.
Jorma M.
Kyll on tarkka. Hieno kuva!
Oma viritykseni joukosta. Aikani vääntelin kuvaa, mutten oikein mieleistä lopputulosta saanut.
Pitää joskus räpistellä uudestaan.
Viime syksyltä (13.11.2009) uudelleen käsiteltynä tällainen lopputulos. Ajattelin kuvata tämän Linnunradan tasosta löytyvän tähtijoukon siten, että myös taustataivas (=Linnunrata) nousee hyvin esiin. Kuvaus on tehty 300/1500mm Newtonilla ja Canon EOS 7D:llä kahden minuutin osavalotuksilla (ISO 2000) ja kokonaisvalotusaikaa tuli 20 minuuttia. M71:stä on pidetty vuoroin harvana pallomaisena joukkona ja vuoroin tiiviinä avonaisena joukkona, joten en nyt luokittele kumpaankaan ryhmään tätä, kun en tiedä mihin tämä oikeasti kuuluisi.
Edit: Poistin kuvan, uudempi käsittely myöhempänä ketjussa...
Upea kuva, siinä näkyy pai tähteä. :grin:
Lainaus käyttäjältä: Timpe - 05.01.2010, 22:43:44
Viime syksyltä (13.11.2009) uudelleen käsiteltynä tällainen lopputulos...
... M71:stä on pidetty vuoroin harvana pallomaisena joukkona ja vuoroin tiiviinä avonaisena joukkona, joten en nyt luokittele kumpaankaan ryhmään tätä, kun en tiedä mihin tämä oikeasti kuuluisi.
Tämä kohde kiusasi itseäni sen verran, että piti vielä kerran ottaa tämä joukko käsittelyyn ja nyt PhotoShoppailu tuotti nyt tällaisen lopputuloksen. Piinossa on nyt parhaita kuvia vain
14 minuutin edestä, muttei tuo näytä haittaavan kun on kyse tähtimäisestä kohteesta. Tämän perusteella tämä olisi nyt tiivis avonainen joukko, vaikka taustalta näkyy himmeitä tähtiä runsain mitoin :rolleyes:
Upea kuva Timpe!
Tattis! Oli ensimmäinen tähtijoukkokuvani, josta tuli PS-käsittelyvaiheessa valittua tähtiä käsipelillä erikokoisilla pikavalintatyökaluilla kun tuo normaali "Select color range" menee tukkoon tällaisen joukon keskellä. Verkosta löytyviä versiota tutkimalla selvisi, että tämä muuttuu takaisin pallomaiseksi joukoksi, kun sitä valottaa lisää (esim. link (http://www.seds.org/messier/more/m071_more.html)). Valotuspituuksien eroista huolimatta tuosta joukosta voi erottaa hyvin kanalinnun jalanjäljen, jonka nuo kirkkaimmat tähtiparvet muodostavat (kana on matkalla vasemmalle) :grin:
Jos sitä tässä vaiheessa uskaltaisi lähettää ensimmäisen Deep Sky kuvan tällekin palstalle. Karmean valosaasteen keskeltä (Ikea + muut Raision kauppakeskukset ja taloyhtiön kiva pihavalo suoraan tuossa takapihan edustalla).
Kamerana kaiken lisäksi Sony A200, jossa näyttää olevan tuota amp-glow hehkua yli 30s valotuksella ja muuta reagointia valosaasteeseen = käsittelyn tuloksena värivirheitä.... putkena 102/1000 Sky-Watcher linssiputki. Finanssitilanteen vuoksi näillä nyt kuitenkin aloitellaan ja harjoitellaan :azn: Tunnustan... myös tarkennus on puutteellinen (Bahtinowin maski on hankinnan alla).... linnunradan tähtirunsaus on kuitenkin kaunista katseltavaa :cheesy:
Tässä siis 20x 45s = 15 min valoa
Tervetuloa laasaja mukaan, ensimmäisen julkaistun kuvan perusteella olet päässyt hyvin sisään tähtikuvauksen maailmaan :azn:
Seurantahan sinulla on toiminut hyvin, tähdet näyttävät muodoltaan ihan mallikkailta ja fokus on myös hyvin lähellä kohdallaan.
Akromaatin haasteena tähtikuvauksessa on sinivioletti värivirhe, joka tulee kuvissa paljon helpommin esiin kuin visuaalisesti.
Baderin Fringe killer suotimella voisi vähentää tuota värivirhettä (leikkaa sinistä valoa pois), ainakin visuaalisesti siitä on apua ja teleskop servicen testikuvien mukaan toimii myös kuvauksessa.
Lisää vaan kuvia kehiin :azn:
Kiitoksia vain rohkaisevista kommenteista. Noita suotimia pitää katsella jossain vaiheessa ihan ajan kanssa. Tämän talvikauden ajattelin lähinnä harjoitella ja tutkia jalustan, kameran yms. suorituskykyä erilaisissa olosuhteissa. Todennäköinen ykkösprioriteetti menee seuraavaksi kameran puolelle, koska joudun tuon kulmien amp-glow hehkun poistamaan kameran itse ottamalla darkilla -> jokaiseen kuvaan kuluu siis kaksinkertainen aika. Noin minuutin kohdalla hehku kasvaa niin suureksi, että siitäkään ei ole enää apua. Jalustana on NEQ3, joka hyvin suunnattuna riittää kyllä mainiosti nykyiselle maksimivalotukselle. Kuviakin tulee kyllä talven mittaan lisää, vaikka palstan ammattilaisten lähettämien kuvien jälkeen oman julkaisukynnyksen rima on asetettu vähän liiankin korkealle.
Muistinkin juuri, että olin viime viikolla kuvannut tätä hieman huonolle huomiolle jäänyttä Messier-kohdetta. Keli oli älyttömän tuulinen, josta syystä putki heilui kuvatessa. Kuva otettu C8:lla ja 1100D:llä, valoa taisi olla luokka 10x15 sekuntia. Muiden epäideaalisuuksien lisäksi kuva on vähän punaiseen päin kallellaan, mutta en jaksa hifistellä väreillä sen enempää kuvan ollessa muutenkin vähän mitä on.
Visuaalisesti tämä on muuten yllättävän haastava, vaikka paikan löytäminen on Nuolen tähdistön takia muuten erittäin helppoa.
Kuuden minuutin yksittäisvalotus Atik 16-ic ja newton 12"f4.
Taas tätä tähtijoukkoa; Nyt bresser 152 akromaatti Eq-8 jalustalla ja kamera Atik 16-ic. 20 minuutin yksittäisvalotus ja ei autoguidausta tai peckkiä.
Kauden aloituskuvia omalla kalustolla.
Ensimmäinen kerta oli jonkinmoista sekoilua mutta nyt alkoi palautua mieleen ja kalustokin taipui tahtoon.
Seurantakin huiteli 0.65" RMS tasolla.
15x2min TS80 RGB-filsuilla ja SXV-694-kameralla.
Hieno kuva Einari!
Tätä nuolen tähtikuviosta löytyvää pallomaista, joka näyttää kyllä enemmänkin joltain pallomaisen ja avoimen välimuodolta, ei näköjään kuvata kovin usein. Otin tästä viime yönä kuvia kahdella kalustolla.
Pikkuputki oli kiinnitettynä C14 selkään (tai mahaan kun roikkui alapuolella)
Baaderin Scopos 66/400 ja ZWO ASI 676 MC värikamera.50x2min
(https://www.taivaanvahti.fi/images/uploads/202408/126602_32882e0582a658c255bccabb70b73dfa.jpg)
C14, Optec 0,5x ja Atik460EX näkymä 48x2min
(https://www.taivaanvahti.fi/images/uploads/202408/126602_42ef54dd9c3ee923844f79da6250dd2b.jpg)