Mustan aukon suihkun havaittiin iskeytyvän tuntemattomaan kohteeseen

Chandra-teleskooppi on havainnut supermassiivisen mustan aukon suihkun etenevän paikoitellen lähes valonnopeudella. Kuvista paljastui myös, kuinka suihku törmää tuntemattomaan kohteeseen.

Noin 12 miljoonan valovuoden päässä maapallolta sijaitsee Centaurus A -galaksi. Se on meitä lähinnä oleva aktiivinen galaksi, ja sen ytimessä oleva supermassiivinen musta aukko tuottaa valtavat materiasuihkut.

Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan suihkun hiukkasten nopeus lähentelee paikoitellen jopa valonnopeutta. Chandra-teleskoopin kuvista suihkusta paljastui myös erikoinen V-kirjaimen muotoinen kohta.

V-muodostelman pituus on vähintään 700 valovuotta. Koko on valtava jopa avaruuden mittakaavassa, sillä esimerkiksi meitä lähin vieras tähti on vain 4 valovuoden päässä.

Tutkijat arvelevat, että muodostelman kärjessä on massiivinen tähti tai kenties kaksoistähtijärjestelmä, joka on joutunut mustan aukon tuottaman suihkun keskelle. Kohde sijaitsee kuitenkin niin kaukana meistä, että sitä ei pystytä erottamaan.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun mustan aukon suihkun havaitaan törmäävän massiiviseen tähteen tai kaasupilveen.

Nyt todistettu V-muoto on kuitenkin hyvin poikkeuksellinen, eikä sen syntyä osata vielä selittää. Tutkijat arvelevat, että se saattaa liittyä joko törmäyksen kohteen ominaisuuksiin tai siihen, miten suoraan suihku osuu kohteeseensa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)