Uudet havainnot Psyche-asteroidista herättävät kysymyksiä sen alkuperästä

Psyche-asteroidia on pidetty hajonneen planeetan rautaisena ytimenä. Webb-avaruusteleskoopilla tehdyt tuoreet havainnot antavat tilaa myös toisenlaiselle tulkinnalle.

Läpimitaltaan noin 230-kilometrisen Psychen on ajateltu olevan metallipitoinen, koska sen spektriominaisuudet vastaavat rautameteoriitteja. Vallitsevan ajattelun mukaan Psyche on jäänne katastrofaalisen törmäyksen hajottamasta planeetasta nuoressa aurinkokunnassa.

Useat asteroidista tehdyt havainnot kuitenkin haastavat näkemyksen Psychen kuulumisesta rautapitoisiin M-luokan asteroideihin.

Webb-infrapunateleskoopin tuoreet havainnot antavat niin ikään epävarman kuvan kappaleen identiteetistä. Syynä ovat Psychen pinnalta havaitut merkit hydratoituneista mineraaleista.

Hydrataatio on reaktio, jossa molekyyliin liitetään vettä. Vesi on saattanut tulla asteroidille sen synnyn jälkeen esimerkiksi törmäävien kappaleiden mukana tai aurinkotuulen aiheuttaman rapautumisen myötä.

Hydratoituneet mineraalit ovat levittäytyneet epätasaisesti Psychen pinnalle, mikä viittaa voimakkaasti hydratoituneiden meteoriittien iskuihin.

Ei ole poissuljettua, etteikö Psychellä olisi jo alkujaan ollut hydratoituneita mineraaleja. Tällöin Psyche ei olisikaan sirpale planeetan rautaista ydintä vaan alun perin jäinen kappale, joka olisi vaeltanut ulompaa aurinkokunnasta lähemmäs Aurinkoa.

Tarkempia vastauksia saadaan viimeistään syksystä 2029 alkaen, kun Psycheä tutkimaan lähetetty samanniminen luotain saapuu sen kiertoradalle.

Aiheesta lisää Southwest Research Institute (englanniksi)