Maa menetti minikuunsa

Syyskuun lopulla maapallo sai kiertolaisekseen uuden minikuun. Tällä viikolla kappale irtautui planeettamme otteesta ja jatkaa taas matkaansa yksin.

Maapallolla on viimeisten kahden kuukauden ajan ollut kiertolaisenaan pienasteroidi. Koodinimellä 2024 PT5 tunnettu kappale karkasi tällä viikolla takaisin kiertämään Maan sijaan Aurinkoa.

"En ole surullinen nähdessäni 2024 PT5:n menevän. Minikuut tulevat ja menevät haluamallaan tavalla. Odotan vain seuraavaa", kertoo Carlos Marcos Madridin yliopistosta Space.com-verkkolehdelle. 

"Odotus ei kestä kauan. Seuraava sieppaus tapahtuu todennäköisesti muutaman seuraavan kuukauden sisällä."

On varmaa, että maapallo saa tulevaisuudessa uusia minikuita. Ei kuitenkaan tiedetä, palaako tämä 11-metrinen asteroidi vielä joskus Maan minikuuksi.

Ratalaskelmien perusteella 2024 PT5 tekee seuraavan lähiohituksen planeetastamme jo tammikuussa. Tuolloin pienasteroidilla on liikaa nopeutta, jotta Maa voisi kaapata sen uudestaan kiertolaisekseen. 

Sitä seuraava ohitus koittaa vasta vuonna 2055. Tällöin pienasteroidin nopeus on hitaampi, mutta itse ohitus puolestaan on turhan etäinen. 

Mahdollinen kaappaus voisi tapahtua aikaisintaan vuonna 2084. Näin pitkän aikavälin rataennusteisiin liittyy liian paljon epävarmuutta, jotta asiasta voitaisiin sanoa mitään varmaa.

Aiheesta lisää Space.com (englanniksi)