Marsin maankaltaistaminen on oletettua helpompaa

Uusi tutkimus esittelee miten naapurimme lämpötilaa voitaisiin tehokkaasti nostaa. Tehtävään sopivat nanohiukkaset pystyttäisiin valmistamaan käyttämällä paikan päällä olevia materiaaleja.

Keinotekoisten nanohiukkasten vapauttaminen punaisen planeetan kaasukehään voisi nostaa Marsin lämpötilan mikrobeille sopivaksi. Tämä olisi ensimmäinen tärkeä askel, mikäli joskus haluamme muuttaa punainen planeetan maankaltaiseksi.

Chicagon yliopiston tutkijoiden esittelemässä menetelmässä 30 litraa nanohiukkasia vapautettaisiin Marsin kaasukehään joka sekunti. Hiukkasten elinikä oli mallinnuksessa 10 vuotta.

Simulaatiossa Marsin lämpötila nousisi näin jopa 30 celsiusasteella. Tämän arvioidaan riittävän sulattamaan naapuriplaneettamme napajäätiköt.

Joidenkin mallien mukaan kohonneen lämpötilan myötä vapautunut vesihöyry tekisi Marsin kaasukehästä riittävän tiheän, jotta ihmiset voisivat sen jälkeen kulkea planeetan pinnalla ilman painepukua. Lämpimät vaatteet ja happipullo olisivat silti edelleen välttämättömiä.

Tutkimusryhmän mukaan heidän menetelmänsä on jopa yli 5 000 kertaa tehokkaampi kuin aiemmat ehdotukset kasvihuoneilmiön toteuttamiseksi. Lisäksi nanohiukkaset voitaisiin tuottaa Marsin pinnalta löytyvistä aineista, joten niitä ei tarvitsisi raahata maapallolta asti.

"Marsin lämmittäminen riittävästi, jotta nestemäistä vettä voi esiiintyä, ei ole niin suuren kynnyksen takana kuin aiemmin luultiin", toteaa Edwin Kite Chicagon yliopistosta.

Aiheesta julkaistu tiedote (englanniksi)