Järisyttävä tulos – luotainhavainto viittaa valtavaan sulan veden määrään Marsin pinnan alla

Marsin muinaisen veden kohtalo on yksi aurinkokunnan suurista arvoituksista. Uuden tutkimuksen mukaan planeetan pinnan alla esiintyy nestemäistä vettä reilun 10 kilometrin syvyydessä.

Nasan InSight-luotain laskeutui Marsin pinnalle marraskuussa 2018 ja toimi joulukuuhun 2022 asti. Luotaimen tehtävänä oli havainnoida Marsin järistyksiä ja selvittää niiden avulla planeetan pinnanalaista rakennetta. Laskeutuja mittasikin yli 1 300 Mars-järistystä, joista voimakkain oli 4,7 magnitudia.

Nyt tutkijaryhmä on analysoinut InSightin mittaustuloksista kivilajeja, nestemäisen veden saturaatiota, huokoisuutta ja huokoisuuden esiintymismuotoja. Ryhmän mullistavan väitteen mukaan mittaukset selittyvät parhaiten tuliperäisen kivilajin lomassa piilevällä vedellä.

Tutkijat arvioivat, että Marsin kuoren keskiosissa noin 11,5–20 kilometrin syvyydessä voisi olla nestemäistä vettä noin 10 kilometrin paksuisessa kerroksessa. Määrä vastaisi 1–2 kilometrin vesikerrosta pinnalla.

Tutkimus vaatii lisätodisteita ennen kuin sitä voidaan pitää luotettavana. Lisäksi se sisältää oletuksen, että InSightin laskeutumispaikan olosuhteet vastaisivat Marsia laajemminkin.

Marsista on löytynyt runsaasti todisteita, joiden mukaan noin 3–4 miljardia vuotta sitten jopa kolmasosa planeetan pinnasta oli valtameren peitossa. Tuolloin Marsilla arvioidaan olleen nykyistä paksumpi kaasukehä, joka olisi lämmittänyt planeettaa ja mahdollistanut veden esiintymisen ilman, että se haihtuisi nopeasti.

Merkittävä kysymys on, miten suuri osa vedestä katosi kaasukehän kautta avaruuteen ja miten suuri osa on vielä pinnan alla eri muodoissa. Marsista on löytynyt merkkejä myös paikoittain pinnan alla esiintyvistä paksuista jääkerroksista.

Tutkimus aiheesta PNASin lehdessä (englanniksi)