Kirkas tulipallo hätkäytti Ruotsissa - havaintoja myös Suomesta, Norjasta ja Tanskasta
Tukholman kaakkoispuolella lensi eilen illalla poikkeuksellisen kirkas tulipallo. Kello 19.58 Suomen aikaa näkynyt valoilmiö nähtiin laajalla alueella. Havaintoja on raportoitu Ruotsin lisäksi Suomesta, Norjasta ja Tanskasta.
"Oma arvioni Uppsalan kamerahavainnosta on, että kirkkain välähdys oli jopa -17 magnitudia" kuvailee Esko Lyytinen Ursan tulipallotyöryhmästä. Luku tarkoittaa lähes satakertaista täydenkuun kirkkautta.
Lyytisen alustavan mallinnuksen mukaan tulipallo tuli ilmakehään noin 45 asteen jyrkkyydellä. "Sen nopeus oli alle 20 kilometriä sekunnissa, joten tämä on hyvä kandidaatti meteoriittien pudottajaksi", arvioi Lyytinen.
Parhaaseen aikaan perjantai-iltana näkynyt tulipallo on herättänyt laajalti kiinnostusta Ruotsin lehdistössä. Esimerkiksi Aftonbladetilla on sivuillaan siitä muutama videohavainto. Kovin hyvää videota tai kuvaa ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi nähty julkisuudessa.
Ilmiö näkyi Suomen länsirannikolla ja Ahvenanmaalla, mistä johtuen ilmiöstä on saapunut Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmään noin 20 havaintoa tähän mennessä.
"Kotiin ajellessa välkkyi yhtäkkiä pilvissä", kuvailee ilmiön Hangosta nähnyt Linda Svennblad. "Hetken ehdin uskoa että oli ukkonen, mutta sitten tulipallo näkyi pilvien välissä. Se oli kirkas ja valo oli valkoinen, oranssi ja sininen. Näyttävä ja hieno. Vana näkyi hyvin."
"Tulipallo ilmestyi yhtäkkiä eteläiselle taivaalle ja putosi kirkkaana, kuten raketti nopeasti maata kohden kunnes katosi metsän taakse", raportoi puolestaan silminnäkijä Vestansudasta Ahvenanmaalta. "Erittäin kirkasvaloinen valkoinen valo joka ei haalistunut putoessaan eikä vilkkunut."
Aiheesta lisää Norsk Meteornettverk (norjaksi)