Yhdysvaltojen ja Meksikon raja-alueelle luodaan suuri pimeän taivaan reservaatti

24 000 neliökilometrin kokoinen maapalanen on ensimmäinen valtioiden rajat ylittävä alue lajityypissään. Reservaatin perustaminen vaatii muutoksia ulkovalaistukseen.

"Tämän reservaatin muodostaminen on todellakin historiallinen hetki pimeän taivaan liikkeelle", sanoo Ashley Wilson Kansainvälisestä pimeän taivaan yhdistyksestä IDA:sta.

Alue, joka kulkee nimellä Greater Big Bend International Dark Sky Reserve, on suurin piirtein samankokoinen kuin Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Kymenlaakso yhteensä. Kyseessä on ainoa pimeän taivaan alue, joka ulottuu valtiorajojen yli.

Läntisen Teksasin ja pohjoisen Meksikon alueelle sijoittuvaa reservaattia on ollut puuhaamassa lukuisa joukko organisaatioita.

"Ilman laajaa alueellista tukea ja pitkän aikavälin kamppailua tämän mittakaavan pimeän taivaan reservaatti ei olisi ollut mahdollinen", sanoo Teznie Pugh McDonald-observatoriosta.

Reservaatissa on Yhdysvaltain puolella pienempi ydinalue, jossa valaistuksen suhteen on tiukemmat säännöt. Ulkovalaistusta joudutaan muuttamaan IDA-standardien mukaiseksi.

"Tämä näyttää, että kumppanuudet ja pimeän taivaan suojelu maiseman tasolla voivat toteutua keskeisten sidosryhmien ja intohimoisten yhteisöjen omistautumisella", sanoo Wilson.

IDA-sertifioinnin saaneita alueita on yhteensä 20 eri puolilla maailmaa, pääasiassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Aiheesta lisää Teksasin yliopisto (englanniksi)