Linnunradan kaukaisin tunnettu tähti löytyi

Galaksimme tiheää kiekkoa ympäröi suuri mutta harva tähtien muodostama halo. Kartoituksessa löytynyt kaukaisin galaksimme tähti on lähes puolivälissä Andromedaan.

Linnunradan kiekon kirkkaan osan halkaisija on noin 100 000 valovuotta. Uuden tutkimuksen paikallistama Linnunradan kaukaisin tähti sijaitsee noin miljoonan valovuoden etäisyydellä galaksimme keskustasta.

"Tutkimus määrittelee uudelleen, mikä muodostaa galaksin ulkorajan", selittää Raja GuhaThakurta Kalifornian yliopistosta.

"Oma galaksimme ja Andromedan galaksi ovat molemmat niin suuria, että niiden väliin jää tuskin tilaa ollenkaan", hän jatkaa.

Linnunrata ja Andromeda ovat suunnilleen samankokoisia spiraaligalakseja. Niiden välinen etäisyys on noin 2,5 miljoonaa valovuotta.

Kartoituksessa laajemmasta datasta seulottiin 208 RR Lyrae -tyypin tähteä. Ne ovat tärkeitä "standardikynttilöitä" tähtien etäisyyksien mittaamiseen, sillä niiden sykkimisjakso on verrannollinen niiden kokoon ja absoluuttiseen kirkkauteen. Tämän vuoksi etäisyyksiä on suhteellisen helppo arvioida niiden mitattujen kirkkauksien ja sykkimisjaksojen avulla.

Aiheesta lisää UCSC (englanniksi)