Kaksoisplaneetat voivat olla varsin yleisiä muissa tähtijärjestelmissä

Aurinkokunnassa ei ole yhtään kaksoisplaneettaa. Uuden tutkimuksen mukaan toisiaan kiertäviä planeettoja saattaa esiintyä joka kymmenennessä planeettakunnassa.

Marraskuussa julkaistussa tutkimuksessa pureuduttiin siihen, miten planeetta voisi kaapata toisen planeetan kiertoradalleen.

"Havaitsimme, että kaksoisplaneettojen muodostuminen järjestelmissä, joissa on vähintään kaksi jättimäistä planeettaa, on melko helppoa", kertoo Cecilia Lazzoni Exeterin yliopistosta.

"Periaatteessa yksi tähtijärjestelmä kymmenestä voi omata kaksoisplaneetan", Lazzoni sanoo. 

Nykyisillä teleskoopeilla kaksoisplaneettojen löytäminen on äärimmäisen haastavaa. Tämä on oletettavasti syy siihen, ettei yhtään tällaista kohdetta ole vielä paljastunut.

Omassa aurinkokunnassamme ei ole ainuttakaan virallista kaksoisplaneettaa, vaikkakin Jupiterin kookkain kuu Ganymedes on halkaisijaltaan suurempi kuin Merkurius.

Kaksoisplaneetat ovat kuitenkin erittäin mielenkiintoisia kohteita muun muassa elämää etsivien astrobiologien kannalta.

"Jos esimerkiksi Jupiterin kaltaisella planeetalla on Maan kaltainen kiertolainen, jättiläisplaneetalta tulevaa energiaa käyttämällä se voisi periaatteessa olla elinkelpoinen vaikka planeetat sijaitsisivat kaukana niiden emotähdestä", Lazzoni toteaa.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)