Koronan massapurkaus siivosi planeettojenvälistä pölyä tieltään

Parikymmentä vuotta sitten ehdotettu ilmiö havaittiin nyt ensimmäistä kertaa käytännössä. Parker Solar Probe -luotain havaitsi aukon avaruuden pölyssä alueella, jossa koronan massapurkaus tapahtui.

Syyskuun 5. päivä viime vuonna tapahtui yksi suurimmista tunnetuista koronan massapurkauksista. Aurinkoa kiertävä Parker Solar Probe kulki sen läpi.

Koronan massapurkaukset ovat tapahtumia, joissa osa Auringon ulointa kaasukehää eli koronaa sinkoutuu ulospäin.

Vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa esitettiin teoria, jonka mukaan purkaukset voivat työntää myös Auringon lähellä olevaa planeettojenvälistä pölyä tieltään.

Tämä pöly koostuu asteroidien, komeettojen ja planeettojen jättämistä hitusista, ja sitä on kaikkialla aurinkokunnassa. Pölyn voi nähdä Suomessa yötaivaalla heikkona eläinratavalona varsinkin kevättalvella.

Syyskuinen purkaus tuuppasi edeltään pölyä noin 6 miljoonan kilometrin päähän Auringosta, mikä on kuudennes Merkuriuksen ja Auringon välimatkasta. Aukko ei kuitenkaan ollut pitkään havaittavissa, sillä se korvautui lähes välittömästi uudella pölyllä.

Pienemmissä purkauksissa ei ole nähty vastaavaa. Tutkijat epäilevätkin, että vain kaikkein isoimmat purkaukset kykenevät siirtelemään pölyä.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)